HISTORIA



Vuosituhannen alku menikin talvet lumilautailua ja kesät stuntteja kuvaillessa. Joskus kuvattiin jopa kesäisinkin lumilautailua.

Lumilauta-ammattilaisuuden jäädessä haaveeksi ja lukuisten loukkaantumisten jälkeen päätettiin, että on aika siirtyä rauhallisen draamanäyttelyn pariin.

Vuonna 2006 homma otti askeleen kohti ammattilaisuutta, kun perustimme osakeyhtiön. Jannesta tehtiin toimitusjohtaja ja Kaitsusta hallituksen puheenjohtaja. Osakkeet pistettiin fifty-fifty. Näin syntyi Biisonimafia siihen muotoon missä se edelleen dominoi.

2006 ja 2007 vuosina kuvasimme B2 elokuvaa, joka jaeltiin torrent-verkkojen kautta. Leffa saavutti underground menestystä ja yli 100 000 Suomalaista nuorta näki sen. Teimme myös tietämättämme vaikuttajamarkkinointia vuosikymmen ennen kuin koko alaa oli edes olemassa. Elokuvaa sponsoroi tuntuvasti kansainvälinen limodaanimerkki.

Elettiin aikaa jolloin Some oli vasta tulossa kuviohin ja pystyäkseen tekemään viihdyttämisestä ammatin oli suunnattava tv:seen. Ennen sitä yritimme myydä mainospaikkoja nettituotantoihin, mutta aika ei ollut vielä kypsä some-markkinoinnille ja käänsimme katseen kohti TV-kanavia.

Monen mutkan kautta ensimmäinen nettisarjamme pyöri Subin netissä vuonna 2010. Sitä edelsi rakennusfirman pyörittäminen ja sillä pilottikuvausten rahoittaminen.

2011 sarjamme päätyi televisioon. Sarja oli aikanaan ensimmäinen nettisarja joka siirrettiin televisioon. Teimme lopulta neljä tuotantokautta Subille.


Seurasimmekin mielenkiintoisena Youtuben nousua ja 2014 päättelimme ajan olevan kypsä. Aloitimme panostaa täysillä tubetuotantoon jättäen perinteisen median. Loppu onkin historiaa. Yli 50 sketsiämme on saavuttanut miljoonan katselukerran. Parhaimpina kuukausina yksittäisiä katsojia on ollut peräti puoli miljoonaa Suomalaista.

Youtube kasvun myötä harrastuksesta alkanut toimintamme on kehittynyt sesongista riippuen 4-10 henkilöä työllistäväksi yritykseksi.

Kesätyörahoilla ostettu kamera on laajentunut kuorma-autolla kuljetettavaan omaan kuvauskalustoon jolla on kuvattu tv-mainoksia yhteistyökumppaneille.
2018 teimme elokuvan Elisa viihteeseen. MC-helpper 3 takoi ennätyksiä Elisalla ja olikin vuoden 2018 myydyin elokuva jättäen taaksen hollywoodin järkäleet sekä isoimmat kotimaiset.
Tulevaisuuden tähtäimessä onkin julkaista oma Biisonimafia elokuva teatterilevitykseen. Kuvata sketsi joka keskiviikoksi. Rakentaa tuhannen neliön kuvaus- ja stunthalli sekä ostaa oma pienlentokone matkustamista ja laskuvarjohyppyjä varten. Tulevaisuuden seikkailuja voitkin seurata Biisonimafian Adventure kanavalta youtubesta.
Terv. KaQ ja Janetski
